Ajankohtaista koronarokotuksista

THL suosittelee neljänsiä rokoteannoksia. Neljänsillä rokoteannoksilla pyritään ennen kaikkea ehkäisemään iäkkäiden sairaalahoitoa ja vähentämään koronaan liittyviä kuolemia. Neljättä annosta suositellaan kohderyhmiin kuuluville henkilöille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.

  • 80 vuotta täyttäneille
  • iäkkäiden hoivakodeissa asuville
  • iäkkäille koti- tai omaishoidon piirissä oleville sekä muille iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet, ja jotka eivät pärjää yksin kotona(tarvitsee apua hoivaan ja huolenpitoon)
  • lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 70–79-vuotiaille. (THL: lääketieteelliset riskiryhmät).

Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut vain 2 rokotetta ja sairastanut taudin, rokote voidaan pistää 3kk:n kuluttua sairastetusta taudista.

Lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee uusia tehosteannoksia niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Uusi tehosteannos tarkoittaa viidettä koronarokoteannosta. Voimakkaasti immuunipuutteisilla henkilöillä on joko synnynnäinen immuunipuutos, immuunivastetta heikentävä sairaus tai immuunivasteeseen vaikuttava lääkitys, joka merkittävästi heikentää vastetta rokotteelle. Jos on saanut 4 rokotetta ja sairastanut koronan, ei toistaiseksi tarvita viidettä rokotusta.

Suosittelemme varaamaan rokotusajan Ppky Selänteen sähköisen ajanvarauksen kautta. Rokotuksella voi käydä myös naapurikunnassa Ppky Selänteen alueella.

Puhelimella rokotusajan voi varata soittamalla tiistaisin kiireettömään ajanvaraukseen klo 9-11 välillä p. 044-7700702, kuuntelemalla viestin ja valitsemalla numero 2 koronarokotukset. Terveyskeskuksesta soitetaan asiakkaalle takaisin.

Voit hakea rokotuksen myös Walk-in ajoilla ilman ajanvarausta:

Haapajärvellä (Haapajärvellä kannattaa käyttää rakennustyömaan ja sulun vuoksi terapiayksikön ovea):

  • pe 17.6 klo:16.30-18
  • to 30.6 klo:14-16

Pyhäjärvellä:

  • ke 22.6 klo:9.30-11
  • ke 29.6 klo:11-14
  • ke 6.7 klo:14.30-15.30
  • ke 13.7 klo:14-15

Reisjärvellä:

  • ke 22.6 klo:12-14