Selänne on tarjoaa kolmatta koronarokoteannosta myös henkilöille, jotka ovat saaneet rokotuksen 3-4vk:n annosvälillä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ohjeistanut kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokoteannosta immuunipuutteisten lisäksi henkilöille, jotka ovat saaneet rokotuksen rokotusjärjestyksessä ensimmäisten joukossa 3–4 viikon annosvälillä.

Kolmannella annoksella vahvistetaan ja pidennetään kahden annoksen antamaa suojaa niillä, joiden rokotuksesta on kulunut pitkä aika, ja jotka ovat saaneet rokotteensa nykyistä lyhyemmällä 3–4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu terveydenhuoltohenkilöstöä, joka toimii ensilinjassa koronapotilaiden hoidossa ja näytteenotossa. Lisäksi ryhmään kuuluu muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavaa henkilökuntaa.

Kolmannen annoksen voi antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. 

THL suosittelee, että alle 30-vuotiaille miehille ei toistaiseksi tarjota kolmansia rokoteannoksia. mRNA-rokotteen saaneilla on sekä Suomessa että muissa maissa ilmennyt sydänlihastulehdusta eli myokardiittia enemmän kuin väestöllä keskimäärin. Riski on suurempi nuorilla miehillä toisen koronarokoteannoksen jälkeen. Tapaukset ovat kuitenkin myös nuorilla miehillä harvinaisia, ja oireita saaneet nuoret miehet ovat yleisesti toipuneet hyvin.

”Toiseen mRNA-rokoteannokseen liittyvä sydänlihastulehduksen riski tiedetään tutkimusten ja seurannan ansiosta hyvin pieneksi ja taudinkuva pääosin lieväksi. Siksi perusrokotussarjaan kuuluvat ensimmäisen ja toisen annoksen rokotukset voivat jatkua normaalisti nykyiseen tapaan. Tällä hetkellä tutkimus- ja seurantatietoa sydänlihastulehduksista kolmansien annosten jälkeen on kuitenkin vielä hyvin vähän. Suosituksemme ikärajasta on varotoimi siihen asti, kun tutkimustietoa kertyy lisää, ja tarkastelemme ohjetta uudelleen tiedon karttuessa”, sanoo THL:n erikoistutkija Petteri Hovi.

Suositus kolmansien annosten ikärajasta ei koske niitä, jotka ovat voimakkaasti immuunipuutteisia, sillä heillä vakavan koronavirustaudin riski on huomattavasti suurempi kuin muilla saman ikäisillä.