Päivä- ja työtoiminta

Peruspalvelukuntayhtymä Selänne järjestää jokaisessa jäsenkunnassa osana erityishuoltoa päivä- ja työtoimintaa, jolla pyritään edistämään kehitysvammaisten itsenäistä elämää, yhteiskunnallista sopeutumista ja osallisuutta. Työ- ja päivätoiminnan tavoitteena on ylläpitää  ja edistää  kehitysvammaisten henkilöiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä tukea itsenäistä suoriutumista päivittäisissä toiminnoissa.

Työ- ja päivätoiminnan yksiköissä asiakkaille räätälöidään kykyjensä mukaista toimintaa. Jokaiselle asiakkaalle laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa yksilöllinen suunnitelma työ- tai päivätoiminnan sisällöstä. Työtoiminta voi olla avotyötä yrityksissä tai alihankinta ja muita pienimuotoisia työtehtäviä työ- ja toimintakeskuksissa. Päivätoiminta on virikkeellistä toimintaa vaikeimmin vammaisille asiakkaille, jotka eivät kykene työtoimintaan. Työtoiminnasta maksetaan työosuusraha työkyvyn mukaan. Päivätoiminnasta työosuusrahaa ei makseta. 

Asiakkaalta veloitetaan ylläpitomaksuna ruokailut ja kahvit käyntipäivien mukaan. Kuljetus työ- ja päivätoimintaan on asiakkaalle maksutonta kehitysvammaisten erityishuoltolain mukaisesti.

Palveluun haetaan paperisella kehitysvammahuollon lomakkeella, joka palautetaan palveluohjaajalle tai suoraan kunkin paikkakunnan työ-tai toimintakeskuksen vastaavalle ohjaajalle ja Reisjärvellä palveluesimiehelle, jotka tekevät päätöksen palvelun myöntämisestä.

 

Haapajärvellä työ-ja päivätoimintaa järjestetään  ST-tuotteella.

Pyhäjärvellä työ- ja päivätoimintaa järjestetään työkeskus Pyhähiidessä.

Reisjärvellä työ- ja päivät järjestetään toimintakeskus Violassa

 

Työ-ja toimintakeskusten yhteystiedot

Haapajärvi:

Toimintakeskus ST-tuote

Koulukatu 26, 85800 Haapajärvi

Avoinna:

Ma – ke   klo.  8:00 - 16:00

To – pe    klo.  8:00 - 15:00

Vastaava ohjaaja Matti pyöriä p. 044 4456272

Tekstiilityö p. 044 4456273

Puutyö p. 044 4456262

Päivätoiminta  p. 044 4456274

Pyhäjärvi:

Työkeskus Pyhähiisi

Yrittäjäntie 21, 86800 Pyhäsalmi

Avoinna:

Ma – to   klo.  7:00 - 15:00

Pe            klo.  7:00 - 13:00

Vastaava ohjaaja  Matti Pyöriä p. 044 4456272

Tekstiiliosasto  p. 044 4457760

Puutyöosasto  p. 044 4457823

Päivätoiminta  p. 044 4457263

Reisjärvi:

Toimintakeskus Viola

Toivontie 2 85900 Reisjärvi

Avoinna:

Ma-to klo 8:00-16:00

Pe klo 8:00-14:00

Palveluesimies Anu Udd p. 040 300 8236

Tekstiilityö p. 040 300 8388

Puutyö p. 040 300 8387

Päivätoiminta p. 040 300 8389